Tausta: Kolossalaiskirje on yksi Paavalin Rooman vankeusajankirjeistä eli se on kirjoitettu 60 luvun alkupuolella jkr. Kolossa oli kaupunki silloisen Fryygian alueella, nykyinen turkki. Sen naapurikaupungit olivat Laodikea ja Hierapolis.

Paavali itse ei tiettävästi ollut käynyt Kolossissa kirjeessäänkin hän mainitsee etteivät kaikki siellä ole hänen kasvojansa nähnyt ja tästä voisi päätellä että ainakin suurimmalla osalle seurakuntaa Paavali oli niin sanotusti tuntematon.

Paavali oli saanut kuulla paikalliselta ”evankelistalta” Epafraalta huolestuttavia uutisia kaupunkiin hengellisestä tilanteesta. En ole varma voidaanko puhua vain yhdestä harhaopista, mutta seurakuntaan oli hiipinyt vaikutteita useammasta eri suuntauksesta joka ei ollut tervettä.

Ongelmat olivat sekoitus mysteeri uskontoja ja juutalaista lakihenkisyyttä ja ripaus gnostilaisuutta.

Tämä yhdistelmä sai aikaan sen että seurakunta oli vaarassa joutua pois armosta ja yhteydestä Kristukseen.

Tämä vaarallinen harhaoppi yhdistelmä, uskotteli että kasvaakseen hengellisesti uskovan tuli etsiä korkeampaa tietoa ja pyyhittää itseään paastojen ja epäterveen itsekurin avulla. Ja näin suorittamalla vain voisi saada korkeampaa hengellistä tietoa ja ymmärrystä.

 

Pääidea:

Paavalin pää sanoma kristityille korintissa on: Kristus on riittävä.

Paavali kirjeen rakenne on hänelle hyvin ominainen ensin teologiaa ja lopuksi sovellusta.

Kirje on sisällöltään hyvin Kristus keskeinen, Paavali keskittyy siihen: kuka Jeesus on ja mitä hän on tehnyt ja kuinka Jeesuksen sovitus oli kertakaikkinen.

Paavali osoittaa, että Jumalan salattu viisaus on Jeesus ja näin ollen kaikkien tavoitettavissa, ei ole tarvetta minkään korkeamman tiedon etsinnälle. Hän osoittaa, että Jesuksen uhri oli riittävä, joten ei ole tarvetta itsensä pyhitykseen asketismin tai ruumiin kurittamisen kautta.

Toinen osa osoitta sen kuinka elää totuudesta käsin, että Kristus on riittävä.

Yksi huomioni oli, ettei Paavali eritellyt tarkasti harhaopin sisältöä eikä ruotinut sen opettajia, vaan keskittyi ojentamaan seurakuntaa opetuksen kautta: kuka Jeesus on. Luottaen siihen, että kun ihminen uskoo oikein, hän myös toimii oikein.

Eli mitä uskon vaikutta minun tekoihini.

 

Mitä minä opin:

Minulle varmaan suurin ”ilmestys” oli ymmärtää mitä kaikkea Kristus minussa tarkoitta. (Kol 1:27)

Minulle se että Kristus on minussa tarkoitta sitä ettei minulla ole mitään erotusta, vaikka minusta tuntuisi että Jumala on kaukana on se tunne eikä minun tarvitse uskoa sitä.

Minulle se, että Kristus on minussa tarkoittaa että olen rakastettu, valittu ja pyhä.

Kristus minussa on minun voimani lähde ja minun ei tarvitse kulkea omassa voimassa vaan saan kulkea hänen antamin voimin.

 

 

Haaste:

Tämän kertainen Haaste liittyykin Kol 1:28, Mieti mitä Kristus sinussa tarkoitta sinulle, ja miten voit elää tämän totuuden mukaisesti ojentuen.

voi myös katsoa

https://www.youtube.com/watch?v=O1-Ig1jg-7c&t=1s